Suomalaiset olympiavoittajat

Suomalaisista atleeteista Paavo Nurmi on ehdottomasti kaikkien aikojen menestynein. Hän on voittanut olympiakultaa yleisurheilussa peräti 9 kertaa ja hopeaa kolme kertaa. Upean mitalisaaliin ansiosta Nurmi sijoittuu menestyneimpien urheilijoiden kolmannelle sijalle heti uimarin Michael Phelbsin ja voimistelijan Larissa Latyninan jälkeen .

”Lentävänä suomalaisena” (The Flying Finn) tunnettu juoksija Paavo Nurmi  on inspiroinut urallaan lukemattomia atleetteja. Hänen luonteestaan kerrotaan, että hän omisti äärimmäisen itsekurin lisäksi myös nopean oppimiskyvyn. Ehkä Nurmi olisi hyvä esimerkki kuvaamaan suomen kielen vaikeasti käännettävää ”sisu”-sanaa. Sana, jota on vaikea selittää ei-suomalaiselle kuvaa nimenomaan tahdonvoimaa, sinnikkyyttä ja lannistumattomuutta. Kaikkea sitä, mitä Paavo Nurmi juoksijana ja urallaan edusti.

Niin, ja sitten on tietenkin mainittava myös Matti Nykänen. Myöhemmin lähinnä rötöstelyistään ja epävakaasta yksityiselämästään kuuluisaksi tullut Nykänen, oli uransa alussa huippumenestynyt urheilija. Mäkihyppääjä onnistui voittamaan Calgaryn olympialaisissa vuonna 1988 kertaheitolla peräti kolme olympiakultaa. Suksillaan todella pitkälle liitänyt mäkihyppääjä on siis ehdottomasti muistettava suomalaisten huippu-urheilijoiden listassa.

Myös naisurheilijat ovat onnistuneet useaan otteeseen kirjoittamaan historiaa upeilla saavutuksillaan. Pekingin olympiakisoissa 2008 naiset päihittivät ensimmäistä kertaa miespuoliset urheilijat saaden samalla Suomen historian parhaan mitalisaaliin.

Suomalaiset naisatleetit ovat voittaneet olympiamitaleita niinkin erilaisissa lajeissa kuin melonnassa, keihäänheitossa tai ammunnassa.

Hiihtäjä Lydia Wideman-Lehtonen voitti olympiakultaa vuonna 1952 Oslon talviolympialaisissa ollen toinen suomalainen nainen, joka voitti mitalin talviolympialaisissa Ludovika Jakobssonin jälkeen. Vuonna 1920 syntynyt Wideman-Lehtonen on vanhin elossa oleva suomalainen olympiavoittaja.

Samaan hengenvetoon on tietenkin muistettava myös kuuluisa hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi, joka on kolminkertainen olympiavoittaja. Vuoden 1984 olympiakisoissa Sarajevossa, Kirvesniemi voitti kultaa sekä 5, 10 että 20 kilometrin hiihdossa ja vielä pronssin viestissä. Ansiokas naishiihtäjä voitti olympiamitaleita myös Calgaryssä vuonna 1988 ja Lillehammerissa vuonna 1994.

Suomen urheiluhistoriaan mahtuu siis paljon upeita voiton hetkiä olympialaisissa ja lukemattomia sisukkaita atleetteja. Tämä oli tietenkin vain hyvin lyhyt läpileikkaus erilaisista saavutuksista. Itse asiassa jokaisesta atleetista olisi voinut kirjoittaa oman pitkän tarinan.